Itselleni tuli ensimmäinen manssi 8 vuotta sitten. Silloin kotiimme tuli uros Kimblewick Royal Ace, kotoisasti Ukko. Ukko on meillä ollut oikeastaan ihan kotikoirana, ja näyttelyissä ollaan jonkin verran kierretty. Sen kanssa ei ole systemaattisesti harrastettu mitään muuta koiraurheilulajia kuin näyttelyitä, temppujen opettamista ym. Ukko on riistaviettinen, eli todella pätevä hiiri, myyrä ja rottakoira. Ukolta siis löytyy sitä vietikkyyttä, jota mansseissa on alun perinkin ollut. Ukolla on kaksi pentuetta, joista toinen on siis minulle syntynyt vuonna 2013. Ukko on ollut terve, ainoa vaiva on ollut toistuvat anaalirauhastulehdukset. Anaalirauhaset leikattiinkin Ukolta pois keväällä 2015. Ukko on vWd-vapaa.